Tiistai, 27 Kesäkuu 2017
CANews – myös näköislehtenä arkistossamme!

Trooppinen ruokakeidas vie Närpiöta maailmankartalle

Kirjoittanut:  TeXT & foto/ teksti & Kuva: JUHO KARLSSON
27 Kesäkuu, 2016 - 10:19

Kun astun sisään Närpiössä sijaitsevaan kasvihuoneravintolaan Linds kök (Lindin keittiö vapaa suomennos), tuntuu siltä kuin yhtäkkiä olisin siirtynyt tropiikkiin. Kasvihuoneen seinillä kasvaa sitruunoita, passiohedelmiä sekä tietysti tomaatteja. Kasvien seasta löytyy myös tuoleja ja pöytiä ravintolavieraille.

Tämä uniikki ympäristö on kerännyt huomiota myös ulkomailta. Viime vuonna Linds kök oli mukana matkaopas Lonely Planetin suomen 16 parhaan ravintolan listalla ja tänä vuonna ravintola löytyy Thrillistin kokoamasta ”the European food bucket list”.

Kyllähän minä vähän häpsähdin kun sain sähköpostitse tiedon että olimme päässeet mukaan jollekin listalle. Eihän sitä silloin tajunnut mistä listasta oli kyse. Mutta kyllä se oli ainutlaatuinen tunne, ravintolan omistaja Maria Berg sanoo.

Ensinnäkin ravintola sijaitsee uniikissa ympäristössä, toiseksi se myös eroaa muista ravintoloista käyttämänsä raaka-aineen takia, nimittäin tomaatti.

Oltiin menossa messuille ja mietin että minkälaisen jälkiruoan tomaatista voisi tehdä. Muistan vielä tänään että tein tomaattisorbeeta ja se maistui ihan hirveältä. Mutta siitä se lähti ja aloimme käyttää yhä enemmän tomaattia ruoanlaitosamme. Se että voi saada tomaattipannacottaa ja tomaattijäätelöä ruokalistaltamme on varmaan se joka tekee meistä vähän erikoisen.

Asiakkaat kyllä sanovat että tänne tuleminen on elämys. Itse en sitä huomaa, Berg sanoo nauraen.

Kesti kuitenkin aikansa ennen kuin Berg löysi paikkansa ravintolamaailmassa. 18-vuotiaana hän lopetti kokkikoulun kesken ja avasi grillin Närpiöön. Sitten hän muutti Ruotsiin jossa hän työskenteli eri ravintoloissa. Kun hän sitten palasi Närpiöön hän perusti oman catering-yrityksen joka kuitenkin pikku hiljaa sai tehdä tietä omalle ravintolalle.

Meidän piti rakentaa isompi keittiö catering-yritykselle, mutta sitten mietin että yhtä hyvin voimme perustaa oman ravintolan, jotta emme aina joutuisi ajamaan ruokaa asiakkaille. Ja koska meillä oli jo ennestään kasvihuoneita, niin oli aika luonnollista rakentaa ravintola kasvihuoneeseen.

Nyt ravintola on ollut toiminnassa jo kohta yksitoista vuotta ja on auki ympäri vuoden tilauksesta. Juhannusviikosta seitsemän viikkoa eteenpäin ravintola on myös auki lounasvieraille. Bergin mukaan heillä on 220-300 lounasvierasta kesäisin ja vuoden aikana ravintolassa käy noin 20 000 asiakasta.

Jonain päivänä saattaa olla 5-6 bussilastillista asiakkaita ja jonain päivänä ravintola on ihan tyhjä. Mutta se on vaan hyvä niin että saa hoitaa muitakin asioita.

Konseptina kasvihuoneravintola näyttää toimivan hyvin, mutta joskus jotkut voivat ymmärtää konseptin hiukan väärin.

Kerran kun tulimme ulos keittiöstä, niin kaksi asiakasta olivat täyttäneet kassinsa appelsiineillä, paprikoilla ja mandariineillä. He luulivat että he saavat ottaa ne mukaan kotiin.

Copyright © 2009-2017     www.canews.fi