” Kirjoitin kappaleet keskellä masennuskautta, siksi niiden soundista kuulee miltä minusta tuntui silloin.”
Hän oli supertuottaja RedOnen löytö jo 17-vuotiaana, kiersi maailmaa tyttöbändien kanssa ja päätyi kirjoittamaan omaa musiikkia. Puhuimme Cornelia Jacobsin kanssa masennuksesta, juurista ja Eurovisioiden vetovoimasta.
Pystyykö kuvailemaan miltä tuntuu seistä Eurovision lavalla maailman suurimman tv-yleisön edessä?
Olen niin iloinen ja tyytyväinen ja inspiroitunut siitä kokemuksesta. Luulen että katsojia oli jopa 200 miljoonaa, se oli aivan absurdia, sitä ei voi oikein ymmärtää.
Tulet Tammisaareen esiintymään elokuussa. Oletko käynyt Suomessa aiemmin?
Olin promootiomatkalla Helsingissä muutama viikko ennen Eurovisioita, ja ehdimme tavata monia upeita ihmisiä. Silloin puhuimme siitä että haluamme tulla takaisin keikan merkeissä ja elokuussa se toteutuu.
Mitä yleisölle on luvassa?
Korkeaa ja matalaa intensiteettiä. Monet vanhemmista kappaleistani ovat enemmän elokuvamaisia äänimaailmoja. Kirjoitin kappaleet keskellä masennuskautta, siksi niiden soundista kuulee miltä minusta tuntui silloin. Sen jälkeen olen palannut energiseen minääni. Rakastan live esiintymisiä ja olen kirjoittanut monia kappaleita sitä silmällä pitäen, niissä on enemmän rock n´rollia.
Juuresi ovat rockmusiikissa?
Ehdottomasti, ja isänikin on rockmuusikko (Jacob Samuel The Poodlesissa, toim. huom). Olen soittanut paljon eri rockbändeissä kouluaikanani.
Mitkä ovat suosikkibändisi?
Rakastan Oasista ja Cardigansia, mutta olen kuunnellut myös paljon vanhempaa rockia kuten Deep Purplea ja Aerosmithiä.
Mitä pidät Liam Gallagherin uusista biiseistä?
En ole ehtinyt kuunnella kaikkea, mutta se kuulostaa ihan Oasikselta! Sehän on Liam. Voin kuvitella että hyviä biisejä on paljon. Mitä mieltä sinä olet?
Liam esiintyi Helsingissä 2019 ja se oli fantastinen keikka. Tietysti on vaikeaa pistää paremmaksi sitä mitä Noel Gallagher aikoinaan teki. Niistä kappaleista tuli kokonaisen sukupolven oma soundtrack.
Aivan totta.
Kerro vähän musiikillisesta taustastasi.
Olin lukiossa kun vähän sattuman kautta minut valittiin castingiin Love Generation nimiseen tyttöbändiin joka oli tuottaja RedOnen luomus. Pidin siitä mitä hän oli kirjoittanut Lady Gagalle ja Jennifer Lopezille joten hyppäsin kelkkaan ja bändi kiersi maailmaa pari vuotta. Kuten kaikissa tyttöbändeissä, ihmiset jättävät vähitellen bändin, ja lopuksi jäljellä oli vain minä ja toinen tyttö. Kutsuimme itseämme Stockholm Syndromeksi, aloimme kirjoittaa omaa musiikkia ja starttasimme DJ duon omien biisien ja mashupien soittamiseksi. Saimme paljon keikkoja eri puolilla maailmaa. Kun toinen tyttö muutti ulkomaille aloin kirjoittaa musiikkia jota itse rakastan. Olen kirjoittanut ja julkaissut independent-artistina vuodesta 2018. Tähän mennessä 11 sinkkua, ja työstän debyyttialbumiani tällä hetkellä.
Mitkä ”magic momentsit” sinulle on jäänyt mieleen aikaisemmilta Melodifestivalen- ja Eurovisionvuosilta?
Se oli mahtavaa kun isäni oli mukana 2006 The Poodlesin kanssa. Sitten tietysti Abba, en ollut syntynyt kun he voittivat mutta olen nähnyt videot. Ja Loreen oli fantastinen. Ukraina 2016 oli hyvä, biisi oli ”1944” ja esiintyjä Jamala. Ja Ukraina viime vuonna.
Miten kappaleesi syntyvät?
Työskentelen paljon fiiliksen mukaan. Joskus fiilis on hyvä kun olen yksin kotonani, mutta muita ihmisiä tarvitaan todellakin jotta voi testata mikä toimii. Olen erittäin tarkka lopputuloksesta ja minulla on vahvat visiot siitä miltä asioiden pitää kuulostaa ja tuntua. Juuri nyt minulla on loistava flow ja yhteistyö Isa Molinin ja David Zandénin kanssa jotka olivat mukana kirjoittamassa ”Hold Me Closerin”. Olemme kirjoittaneet paljon uutta materiaalia ja rakastan yhteistyötä.
Miltä tulevan albumisi aikataulu näyttää?
Yleensä haluan että kaikki tapahtuu nopeasti, mutta luulen että on realistista ajatella että ensin tulee muutama single vielä tänä vuonna ja sitten albumi keväällä 2023. Sitten saa nähdä kuinka monta kertaa ehdin muuttaa mieltäni, mitkä biisit valitaan mukaan ja mitä muuta tapahtuu.
Oletko ehtinyt lainkaan kuunnella uutta musiikkia?
Viime viikkoina ei ole ollut aikaa löytää uutta musiikkia. Olen enemmänkin kuunnellut sellaista josta olen aina pitänyt. Hektisinä aikoina on hyvä olla kappaleita joihin voi palata, joissa tietää mikä tunne on biisin päätyttyä. Helposti tulee liikaa vaikutteita kun musiikin kanssa työskentelee. Kuuntelen paljon instrumentaali-jazzia. Silloin voin kytkeä pois analyyttisen puoleni. Mutta näiden periodien jälkeen palaan aina Oasikseen, Bon Iveriin ja Nina Perssoniin.
Milloin tunnet itsesi onnelliseksi?
Kun seison lavalla. Kun laulan livenä bändini kanssa. Silloin tunnen eläväni.
Texksti: Tom Holmberg, Kuva: Anna-Lena Ahlström
