“Olen täysin shokissa siitä että ylipäätään olen pystynyt elämään popmusiikin tekijänä”

Ruotsin kautta aikojen menestyksekkäin pop-vientiartisti, Roxette, tulee elokuussa Tammisaareen. Juttelimme Lena Philipssonin ja Per Gesslen kanssa nykypäivän musiikista, siitä miten kirjoitetaan kuolemattomia kappaleita ja Perin uskomattomasta Ferrari-autokokoelmasta.  

 

Viime vuonna Roxette lähti kiertueelle ja Kapkaupungin startista lähtien olette tehneet lähes 50 esiintymistä ympäri maailmaa. Miten yleisö on reagoinut?

(Per:) Palaute on ollut maagista ensimmäisestä päivästä, ja samalla tavalla se on jatkunut. Alussa emme tienneet miten ihmiset regoisivat. Artistina on vaikea tietää miten ihmiset reagoivat jos ollut poissa pidemmän aikaa, mutta tunsimme, että yleisö oli mukana alusta lähtien.

 

Mistä teidän mielestänne johtuu että 90-luvun musiikki on niin tärkeää faneille juuri nyt?

(Lena:) 90-luvulla kappaleissa oli enemmän melodiaa, se oli toisenlainen tapa kirjoittaa musiikkia joka johti siihen että kappaleet jäivät eri tavalla mieleen. Kohina ei ollut samanlaista kuin nykyään, tänä päivänä musiikin virta on valtava. Todella moni muistaa 90-luvun kappaleet, ne olivat selkeitä ja tunnistettavia. Uskon että ihmiset kaipaavat takaisin melodioihin.

 

Per, mitä mieltä sinä olet?

(Per:) 100% samaa mieltä. Kaikesta tulee samanlaista AI:n takia ja jatkuvalla virralla tietokoneella tehtyä musiikkia. Kun ajattelee käsityötä niin uskon että ihmiset lopulta tulevat kyllästymään koneella tehtyyn musiikkiin. Ennen olit ehkä puoli päivää studiossa vain saadaksesi säädettyä täsmälleen oikean virvelirumpu-äänen. Vaatii asiantuntemusta löytää oikea etäisyys ja saada oikea soundi. Sillä kapasiteetilla mikä Lenalla on ei tarvita plug-ineja tai apua jotta se kuulostaa fantastiselta. Heti kun käytät liikaa teknologiaa, persoonallisuus katoaa. On sääli että nuori sukupolvi kasvaa siinä uskossa että teknisiä vempaimia täytyy käyttää biisien tekemiseen. Kappaleiden kirjoitustaito tai musisointi eivät ole kadonneet, mutta teknologia painaa niitä alas koko ajan. Tietenkään teknologiaa ei pidä kokonaan teilata. Kun teimme  “The Lookin” ja “Dressed for successin”, käytimme tekniikkaa eduksemme laulujen dubauksessa.

Teknologia on ottanut pääroolin.

(Per:) Roxette on valinnut live-soittamisen, meillä ei ole taustanauhoja lainkaan. Kun päätät soittaa 100% orgaanisesti, saat ainutlaatuisen elämyksen joka tuntuu erilaiselta yleisön korvissa. Meillä on rumpukone siksi että se auttaa pysymään tempossa, mutta muuten kaikki on liveä. Roxetten näkeminen on ainutlaatuinen kokemus. Se istuu siihen traditioon mistä me  kummatkin tulemme.

 

Sinulle Lena, mikä on ollut eniten inspiroivaa tai yllättävää Roxetten kanssa kiertämisessä?

(Lena:) En tiedä yllättävästä, olen melko kokenut, mutta on ollut todella hauskaa laulaa aivan eri ohjelmistoa joka ei ole omani. Olen työskennellyt niin kauan Ruotsissa niiden kappaleiden kanssa joita laulan joten on ihanaa olla toisenlaisessa musiikillisessa ympäristössä ilman normaalia matkatavaraa vaan olla täysin vapaa ja laulaa täysin toisenlaisia kappaleita. Laulaa täysillä ja eri tavalla kuin ehkä teen normaalisti. Ympäri maapalloa ihmiset ovat samanlaisia, yhteenkuuluvuus on uskomatonta ja kaikki ovat iloisia ja positiivisia.

 

Missä maassa on parhaat Roxette fanit?

(Per:) Latinalais-Amerikassa ihmiset näyttävät tunteensa eri tavalla. Mutta Skandinaviassa on tietysti ihanaa. Teimme keikan Royal Arenassa Kööpenhaminassa ennen joulua, ja se oli fantastista. Mutta ihmiset käyttäytyvät hieman eri tavalla.

 

Mikä on oudoin paikka missä olette soittaneet?

(Per:) Sen täytyy olla 95-kiertue kun soitimme Pekingissä ensimmäistä kertaa. Siellä olivat me ja Wham, he soittivat ennen meitä, ja muistan että katsoin MTV:tä MTV:tä ja Mick Jaggerilta kysyttiin onko Rolling Stones soittanut Kiinassa. Hän vastasi: “No, we didn´t play China, only Roxette played China”.

 

Roxetten ensimmäisestä albumista on kulunut 40 vuotta. Miten tiivistäisit tämän ajan?

(Per:) Istuin äskettäin ja juttelin vanhan business managerini kanssa joka alkoi hoitaa asioitani 1980 ja on nyt 84 vuotias, ja olen täysin shokissa siitä että ylipäätään olen pystynyt elämään popmusiikin tekijänä. Kun olin 8-10 vuotias olin sisällä pop-kuplassa, jossa pojilla on vähän pidemmät hiukset ja seisoin peilin edessä ja huulisynkkäsin. Runojen ja tekstien kirjoittamisesta hyppäsin yhtäkkiä omien laulujen tekemiseen. Siinä ei ole mitään epätavallista, mutta se on uskomatonta että se on toiminut niin hyvin.

 

Mikä on vaikeinta kappaleiden kirjoittamisessa?

(Per:) Minulle se ei ole erityisen vaikeaa, vaikeinta on se että kirjoitan niin paljon ja minulla on koko ajan paljon kappaleita, ja tunnen että toistan itseäni ja on vaikampi ja vaikeampi löytää ne variaatiot joita en ole aiemmin kirjoittanut. Jos haluan kirjoittaa yksinäisyydestä tai eristäytymisestä tai jostain positiivisesta niin minun täytyy löytä kulma jota en ole kirjoittanut. Voin sivuuttaa sitä mutta poiketa siitä jossakin kohtaa ja se vie aikaa ja on aika hankalaa, kirjoittaminen on vaikeampaa ja vaikeampaa.

 

Onko teillä ajatuksena tehdä uusia Roxette-kappaleita?

Ei oikeastaan. Olemme ajatelleet että se mitä teemme Lenan kanssa on katalogi.

 

Lauluaarre koostuu pitkästä rivistä isoja hittejä.

(Per:) Kyllä ja mehän emme ole luoneet uutta bändiä vaan olemme jatkaneet olemassaolevaa. Syitä on monia ja yksi niistä on se että jos menemme vaikkapa Etelä-Amerikkaan tai Espanjaan tai mihin tahansa niin yleisö haluaa kuulla vanhat Roxette-hitit.

 

Jos nuori muusikko on kiinnostunut kirjoittamaan biisejä, minkä neuvon antaisit?

(Per:) Niin Lena, sinä kirjoitat paljon, enemmän kuin minä, mitä sanoisit?

(Lena:) Projektikirjoittaminen on minun menetelmäni, voin olla välittämättä projektista kauan ja sitten istun alas ja kirjoitan kun tarvitsen biisin. Tapoja on niin monia, mutta sitkeys palkitsee. Kohinaa on musiikin osalta niin paljon, uusia kappaleita julkaistaan niin paljon että on vaikea erottua hälinästä.

 

Te tulette soittamaan Tammisaaren Stallörsparkenissa elokuussa. Mitä yleisölle on luvassa?

(Per:) Veikkaan että seisomme varpaillamme ja soitamme hittimme niin hyvin kuin pystymme. Lauluaarteemme. Luvassa on hittejä jotka kaikki tunnistavat. Ja fantastinen laulaja etualalla.

 

Minkälainen vaikutus teidän mielestänne Roxettella on uuteen artistisukupolveen?

Ajattelen aiempaa kysymystäsi laulujen kirjoittamisesta. Uson että se mitä Roxette voi antaa nuorelle ihmiselle on seurata omaa makua. Minä en ole keksinyt pop-musiikkia. Kaikki se musiikki josta pidin kasvaessani on edelleen tärkeää; Beatles ja David Bowie, Mott the Hoople ja T Rex, Leonard Cohen, Joni Mitchell. Kaikki he ovat vai-

kuttaneet minun tapaani kirjoittaa. Olen menestynyt ja se on perintö jonka toivon antavani nuorelle sukupolvelle, se että uskaltaa luottaa itseensä. Se on vaikeampaa kuin koskaan aiemmin koska useimmat bändit, vaikkapa REM, löivät itsensä läpi viidennellä tai kuudennella albumillaan. Kukaan ei rahoittanut sitä.  

 

Mikä kaikista omistamistasi kitaroista merkitsee sinulle eniten?

(Per:) Se on vaikea kysymys, minullahan on eri kitaroita kotona ja studiossa ja lavalla. Tärkein kitarani lavalla on musta Gibson ES 335 kolmella mikillä. Se on pirun hyvä lavalla. Mutta tämä on suosikkini (nostaa ylös akustisen kitaran), tämä on Martin vuodelta 1938. Se ei paina juuri mitään. Se on niin helpposoittoinen ja kuulostaa niin hyvältä ja olen lähettänyt sen huoltoon joka vuosi joten se on huippukunnossa. Se on aina minulla täällä Tukholmassa.  

 

Olet tunnettu siitä että pidät kauniista autoista, kerro vähän kokoelmastasi.

(Per:) En oikeastaan ole keräilijätyyppiä, ei ehkä uskoisi kun näkee miten paljon levyjä ja pop-esineitä minulla on, mutta olen aina ollut kiinnostunut tietyistä autoista ja ostin ensimmäisen Ferrarini 1990-luvulla. Sitten soitin heidän 30-vuotisjuhlissaan 1997 ja meistä tuli ystävät. Se oli ennen hypeä, joten pääsin limited edition-mallien sisäpiiriin ja minulle tarjottiin muutamia harvinaisuuksia. Kokoelma kasvoi, ja viisi-kuusi vuotta sitten vaimoni ehdotti, että rakennamme autohallin Tylösand-hotelliin ja laitamme ne näytille, nehän ovat fantastisia. Nyt siellä on kaksitoista autoa ja ihmiset voivat tulla katsomaan niitä.

 

Minun peukalosääntöni on, että hyvän biisin tunnistaa siitä että sen haluaa kuulla heti uudestaan. Oletko samaa mieltä?

(Per:) Kyllä, vaikka joskus kappale avautuu hitaasti. Kun puhuit äsken autoista, niin niiden kanssa on sama juttu, tiettyjä autoja oppii arvostamaan vähitellen. Voit ajatella että miten omituiselta tämä auto näyttää. Sitten kuluu vuosi ja yhtäkkiä se ei näytäkään niin hölmöltä.

 

Miltä Roxetten lähitulevaisuus näyttää?

Kierrämme nyt kesällä ja keskustelemme siitä mitä syksyllä voisi tapahtua. Roxette täyttää 40 vuotta tänä vuonna, joten julkaisemme paljon juttuja – muutamia vanhoja juttuja jotka ovat olleet kätköissä. Luulen että tästä tulee suuri Roxette-vuosi.

TEKSTI: Tom Holmberg, KUVA: Fredrik Etoall