28.3.2024

Ahvenanmaa suomalaisten uusi lomaparatiisi

solnedgången_artikel

Melkein kaikki Ahvenanmaalla vierailleet suomalaiset suosittelevat saaristovaltakuntaa. Kuva: Visit Åland.

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalainen kertoo vierailleensa Ahvenanmaalla parin viimeisen vuoden aikana. Lähes kaikki suosittelevat Ahvenanmaata lomakohteena. Eksoottinen saarivaltakunta on etabloitumassa suomalaisten uutena lomaparatiisina.

”Kuten ulkomailla, vaikka kotona”. Juuri näin suomalaiset tuntuvat kokevan Ahvenanmaan. Pandemian aikana saarivaltakunta on todella etabloitunut ”eksoottisena” matka- ja lomakohteena.

2 099 kyselyyn vastanneesta 18-75 vuotiaasta suomalaisesta 10 prosenttia kertoo vierailleensa Ahvenanmaalla kahden viimeisen vuoden aikana. Useimmat ovat pääkaupunkiseudulta ja Etelä-Suomesta. Norstedt järjesti kyselyn tammikuussa. Se on Euroopan johtavia markkinatutkimusten tekijöitä. Ahvenanmaalla käyneet ovat lisäksi hyvin tyytyväisiä. Peräti 95 prosenttia suosittelee Ahvenanmaata matkakohteena.

Joskin pandemia tuntuu saavuttaneen huippunsa, tutkimus osoittaa, että mielenkiinto lomailla kotimaassa tuntuu pysyvän. Jopa 66 prosenttia kertoi, että kotimaan lomaa ollaan suunnittelemassa. Lapsiperheissä mielenkiinto on tätäkin suurempi, kokonaista 75 prosenttia.

Juuri Ahvenanmaa tuntuu kiinnostavan kovasti. 66 prosenttia pitää saaristovaltakuntaa ”hyvin mielenkiintoisena” matkakohteena. Tämä tietää, että loma on hyvä suunnitella hyvissä ajoin, varsinkin, jos  majoitukselle on erikoistoiveita.

Mitä suomalaiset toivovat lomastaan? Alla viisi tärkeintä asiaa.

– Rentoutumista perheen ja ystävien parissa (63 %)

– Luontoelämyksiä (57)

– Makuelämyksiä (35)

– Ulkoilma-aktiviteettejä (33)

– Kulttuurielämyksiä (31)

 

Ahvenanmaa tapaa kerskua Pohjolan suurimmasta määrästä aurinkoisia päiviä. Niille, jotka haluavat aurinkokylpyjä ja uimista, on kaikki edellytykset saada toivomansa. Nauttia voi omalla punaisella rantakalliolla tai jollakin Ahvenanmaan monista uimarannoista.

Ahvenanmaalla kaikki on käden ulottuvilla. Juuri sen vuoksi on helppo yhdistää rentoutumista haluamiinsa aktiviteetteihin. Ahvenanmaan itsehallinto viettää 100-vuotisjuhliaan. Se tietää, että tarjolla on erityisen paljon tapahtumia niin suurille kuin pienillekin.

Läs mer och boka: Visit Åland

Lomaile lomakylässä tai omalla saarella

sviskar_artikel

Rentoudu lomalla erakkomökissä arjen rasituksista. Kuva: Visit Åland.

Miten haluaisit yöpyä loman aikana?

Ahvenanmaa tarjoaa monia vaihtoehtoja – kaikkea ylellisistä hotelleista oman saaren mökkeihin. Valitsetpa mitä tahansa, meri ja luonto ovat aina nurkan takana.

Tuoreen markkinatutkimuksen mukaan suomalaiset etsivät loman aikana ensisijaisesti rentoutumista ja luontoelämyksiä, ja mieluiten haluavat asua omassa mökissä. Ahvenanmaa täyttää kaikki nämä toiveet. Hieman sosiaalisemman ympäristön etsijät voivat valita asumisen lomakylässä, kun taas todellista rauhaa etsivät voivat valita mökkin omalla saarella.

Tässä esimerkkejä mökeistä, jossa on oma saari: Gyllenklobb, Långskär, Lökskär, Långharan, Sviskär, Klobben och Sviskär.

Lisätietoja: Majoitus Ahvenanmaalla

Golffarit ylistävät Slottsbanania

Sport, Golf, Kastelholm, Slottsbanan, Madelene Snickars, Kastelholms slott, Niklas Rajamäki

Slottsbanan sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Kastelholman linnan kupeella. Kuva: Visit Åland.

Ahvenanmaan Kastelholman uusi Slottsbanan saa golffareilta hyvän arvosanan. Otavamedian ja Golfpisteen mukaan runsaan 7 200 suomalaisen pelaajan kyselytutkimuksen mukaan rata rankataan maamme kolmanneksi.

Ålands golfklubbin hallinnoima rata on Kastelholman linnan vieressä. Se sijoittui ykköseksi ”Suomen parhaiten suunniteltu golfrata”-kategoriassa ja toiseksi ”Suomen kaunein golfrata” -kategoriassa.

Vanhempi Kungsbanan sijoittui 14. sijalle. Yhteensä arvioitiin 146 rataa.

Lisätietoja: Ålands Golfklubb

Teksti & Kuva: Ove Andersson, Käännös: Ingrid Sandman

Share this in: