7.10.2024

Niin paljon enemmän

OK_Mia portrait 2 copy 2_artikel

”Ainoa hyvä asia pandemiassa oli minulle se, että näillä muusikoilla oli aikaa uuteen projektiin. He ovat ilmiömäisiä ja he nostivat minun projektini kokonaan uudelle tasolle.”

Ainutlaatuisen a cappellailmiö Forkin ja menestysmusikaali Mamma Mian jälkeen Mia Hafrén keskittyy soolouraansa. 
City & Archipelago Newsille Mia kertoo hienoimmista Fork-muistoistaan, fobiastaan ja ilmiömäisistä studiomuusikoista. 

 

Jos saat valita vain yhden, mikä on ihanin muistosi Fork-ajalta?

Vaikea valita vain yksi. Mutta ehkä valitsen Pariisin. Tehtyämme onnistuneen keikan Bobino teatterissa Pariisissa (muistaakseni 2015) lähdimme ulos syömään. Oli fantastisen lämmin huhtikuun ilta, kaikki olivat iloisia, olimme onnistuneet siinä mitä halusimme saavuttaa, ruoka oli hyvää, viini oli hyvää, tunnelma oli ihana. Olimme väsyneitä mutta onnellisia ja kaikki tuntui mahdolliselta.

Miltä tulevaisuuden suunnitelmasi näyttävät musiikin ja teatterin osalta?

Tällä hetkellä työstän ensimmäistä sooloalbumiani. Ensimmäinen sinkku julkaistaan syyskuussa ja albumi tulee ulos maaliskuussa 2022. Kappaleet ovat ruotsiksi, jotka olen itse kirjoittanut ja säveltänyt. Teatteriprojekteja ei juuri nyt ole tiedossa, mutta toivon että jotain ilmaantuu.

Kerro kirjoittamis- ja studioprosessista. 

Kirjoitin kappaleet huhti-lokakuun aikana viime vuonna. Se oli hyvin intensiivinen periodi, istuin paljon mökiltäni ja tein töitä. Oli selvää että kirjoitan ruotsiksi. Tyylillisesti olen pop/rock genressä. Studiossa minulla oli mukana Suomen parhaat muusikot (Jarmo Saari, Mikko Kaakkuriniemi, Anssi Växby, Kalle Katz). Ainoa hyvä asia pandemiassa oli, että näillä muusikoilla oli aikaa uuteen projektiin. He ovat ilmiömäisiä ja he nostivat minun projektini kokonaan uudelle tasolle. Lisäksi löysin suurenmoisen musiikkituottajan, Oona Kaparin. Halusin mielelläni työskennellä naisen kanssa ja kun tapasin Oonan tiesin, että hän on oikea henkilö.

Ketkä muut ovat olleet mukana?

Mainitsemieni henkilöiden lisäksi levylläni laulaa neljä Forkin naispuolista laulajaa. Silva Lillrank, Anna Asunta, Birthe Wingren ja Lineah Swärd. Sekä tyttäreni Livia Wikström. Lisäksi on vielä muutamia yllätyksiä jotka paljastuvat aikanaan.

Miltä suunnitelmasi näyttävät julkaisun ja live-esiintymisten osalta?

Toivon todella, että voin ensi keväänä lähteä kiertueelle ympäri Suomea! Odotan innolla live-esiintymisiä.

Kuvaile soundiasi.

Vaikea itse kuvailla. Ei turhia kikkoja ja konsteja. Yritän laulaa niin hyvin kun pystyn sillä materiaalilla jonka olen kirjoittanut.

Saatko edelleen samoja kicksejä musiikista?

Ehdottomasti, ja varsinkin oman materiaalin tekeminen on uskomattoman jännittävää.

Mikä on tähän menessä elämäsi suurin onnistuminen? 

Vaikuttaa siltä, että en ole pilannut lapsiani sekä olen edelleen utelias elämän suhteen. Ne ovat suurimmat onnistumiset.

Ja suurin vastoinkäyminen?

Vaikea sanoa. Joskus teini-ikäisenä muistan nähneeni lauseen ”Vastoinkäyminen on usein ystävä valepuvussa”. Ajattelen sitä usein. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään, olen saanut osani ja varmasti kulman takana odottaa jotain.

Mikä on oudoin saamasi tekstiviesti?

Rakkaudentunnustus erittäin tunnetulta suomalaiselta, joka sisälsi toivomuksen anteeksiannosta. Viesti ei tosin ollut tarkoitettu minulle.

Mikä on lempi kirosanasi?

Sitä en kerro tässä.

Mikä kirja on merkinnyt sinulle eniten?

Monet kirjat, sillä luen paljon. Teini-ikäisenä luin André Brinkin ”Ruttomuurin”, joka iski kovaa juuri silloin. En muista enää miksi, mutta se teki suuren vaikutuksen.

Mikä on suurin fobiasi?

Ennen se oli linnut, mutta olen päässyt siitä eroon. Luulisin.

Merkillisin paikka missä olet esiintynyt?

10 000m korkeudessa ilmassa.

Kuka on suurin esikuvasi?

Minun vanhempani.

Mikä on rakkain omistamasi esine?

En ole niin ihastunut esineisiin, mutta kesämökistäni pidän erittäin paljon.

 

Text: Tom Holmberg, Foto: Sebastian Wikström

Share this in: