7.10.2024

Stallhagen kolminkertaistaa tuotantonsa

stallshagen

Stallhagenin TJ Jan Wennström ja panimomestari Mats ”Matte” Ekholm. Foto: Ove Andersson.

Uuden, modernin tuotantolaitoksen myötä Ahvenanmaan artesaanipanimo nousee uudelle tasolle. Toimitusjohtaja Jan Wennström kertoo, että yritys kolminkertaistaa kapasiteettinsa, pystyy vastaamaan kysyntään ja jopa kasvamaan.

Stallhagen sijaitsee keskellä Ahvenanmaata. Panimo on eittämättä suosittu. Toistaiseksi kysyntä on ollut tarjontaa suurempaa. Ongelma voisi tuntua mukavalta, mutta pitkän päällä yritys ei voi toimia näin.

– Laajentaminen oli pakollista jotta pystyisimme tuottamaan enemmän. Kun kysyntää riittää ja potentiaalia on, pitää tietenkin investoida, hän sanoo.

Vanhan panimon yhteyteen rakennettu uuden laitoksen myötä Stallhagen edelleen säilyttää aidon käsityön samalla hyödyntäen uusimpia energian ja kestävyyden älykkäitä teknlogiaratkaisuja.

Hän myöntää, että siirtyminen yksitoikkoisista työvaiheista täysin tietokoneohjattuun ympäristöön on ollut haasteellista.

– Koko viime vuosi kului sisäänajoon ja arviomme mukaan paljon on vielä tehtävä, ennen kuin pystymme tuottamaan täydellä teholla.

Uuden tuotantolaitoksen prosessit on mukautettu siten, että olut säilyttää laatunsa, ominaisluonteensa ja makunsa.

– Meillä, kuten kaikilla artesaanipanimoilla, on oma ”panimomakumme”. Se kuuluu tietenkin säilyttää myöskin määrien kasvaessa. Kuluttajan on tunnistettava lasissaan Stallhagenin.

Nyt laitos pystyy tuottamaan 2,5 miljoonaa litraa/vuosi. Vanha panimo pystyi 800 000 litraan. Wennström kertoo toiveikkaana, että tarkoituksena on myydä miljoona litraa tänä vuonna.

Stallhagen on tunnettu siitä, että panimo uskaltaa kokeilla poikkeavia oluita. Vuosien varrella se on tuottanut sekä mustikka-, samppanja- että hylkyolutta. Samalla se jatkaa suosittujen perusolueiden tuotantoa.

Maukkaiden ja suosittujen olueiden taustalta löytyy olutartesaani, Stallhagenin panimomestari Mats ”Matte” Ekholm. Wennströmin mukaan hän on lähes korvaamaton reseptien laatija.

Vuoden uutuus ”Ale Mary” lanseerataan maaliskuun keskivaiheilla. Se yllättää useillakin tavoilla: Ale, jossa maistuu rosmariini. Alkoholipitoisuus on (vain) 3,5 %.

– Maku on koko artesaaniolueiden perusidea. Haluamme osoittaa, että olut voi olla rikas maultaan olematta kovin väkevää. Sellaisia oluita kysytään yhä enemmän, sanoo markkinoinnista vastaava Kristiina Kurki-Suonio.

Stallhagen pyrkii lisäämään paikallista sekä mantereen ja Ruotsin markkinaosuuttaan.

Ensimmäisenä Euroopassa Stallhagen pystyy myymään oluensa sekä pullotettuna että purkitettuna.

– Purkki on täysin dominoiva lähimarkkinoillamme. Sitä on helpompi kuljettaa ja lasipulloja ympäristöystävällisempää, Wennström kertoo.

Erottuakseen muista Stallhagen myy oluttaan 355 millilitran purkeissa, n.s. ”Stallhagen CraftCan” pitkulaisissa purkeissa.

Uudessa tuotantolaitoksessa on myös vierailukeskus, jossa vieraille voi tarjota maistiaisia, he voivat tutustua tuotantoon ja ostaa suosikkinsa tilakaupasta.

– Pystymme ottamaan vastaan useampia ja suurempia ryhmiä. Tarjoamme opastuksia ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi, Wennström kertoo.

Stallhagen on äskettäin tullut paikallisen yhteistyöyritys Slottsdestillerietin osakkaaksi. Destilleriet tuottaa vahvempia juomia. Eräs osakkaista on julkkiskokki Michael Björklund.

Wennström sanoo, että yhteistyö luo monenlaista synergiaa. Stallhagen osaa tuottaa ja ”Micke” osaa markkinoida. Yhdessä yhtiön toimitusjohtaja Mats Ekholmin kanssa hän toimii yhtiön kasvoina.

Text och foto: Ove Andersson, käännös: Ingrid Sandman

Stallhagen_254x90web
Share this in: